Ortodoksien suuri paasto alkaa sovintosunnuntaista eli laskiaissunnuntaista ja päättyy pääsiäissunnuntaina heti vuorokauden alkaessa. Toisin sanoen paasto alkoi eilen ja päättyy, ei suinkaan 40 päivän kuluttua kuten virallisesti voisi luulla, vaan 49 päivän eli 7 viikon päästä, huhtikuun puolivälissä (tällä kertaa, pääsiäinen kun seilaa miten sattuu). [Sivuhuomautus: Suomen ortodoksinen kirkko siis elää "normaalia" ajanlaskua, koska se on valtionkirkkona synkronoitu Suomen kalenterivuoteen, kun taas lähes koko muu ortodoksinen maailma elää venäläisen kalenterin mukaan ja on viikon jäljessä.] Paaston alkamisen kunniaksi sananen siitä itsestään.
Kirkon ohjeet ruokapaastoon ovat oma juttunsa. En ala edes selittää niitä tässä. Tiukimpien ns. luostarisääntöjen mukaan elää vain harva, useimmat jättävät pois lihan (ja monesti maitotuotteet) mutta eivät esim. kalaa. Sitten on meitä joita ruokapaasto ei edes koske: raskaana olevat, imettävät, sairaat, lapset ja niin edelleen.
Paaston ei edes tarvitse olla ruokapaasto, ainakaan niistä ruoka-aineista, joita ns. peruspaasto koskee. Yhtä hyvin voi paastota vaikka kahvista, alkoholista, telkkarista, netistä, herkuista, kuluttamisesta tms. Tärkein on tietysti paaston henkinen osuus: yrittää vapautua negatiivisista ajatuksista, himoista jne. Mutta kuten papeilta yleisimmin saatava ohje kuuluu: kannattaa aloittaa ruokapaastosta tai muusta konkreettisesta, sillä käytännössä on erittäin vaikea "leikkiä pyhää" ja vapautua aidosti henkisistä taakoista, jos ei ole valmis muuttamaan elämässään jotain konkreettista.
Paaston keskeisiin tekijöihin kuuluu kohtuus. Lienee ilmiselvää, ettei kyse ole mistään "kun seuraan sääntöjä kirjaimellisesti, saan nauttia myös porsaanrei'istä" - vaikkapa viikonloput kuuluvat virallisesti ns. "kevennyspäiviin", mutta ei ole järkeä elää arkea tiukalla dieetillä ja silti vetää lauantai-iltana kapakassa lärvit. Toinen keskeinen ajatus on, että kun paastoajalla elää yksinkertaisemmin, jää paitsi tilaa henkisyydelle, myös rahaa lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Kuluttamisesta paastoaminen onkin minun mielestäni nykyihmiselle erittäin terveellistä ja herättelevää.
Se yleisestä, nyt yksityiseen. Ensimmäinen paastoni oli kaksi vuotta sitten, ennen liittymistäni kirkkoon. Silloin noudatin tiukkaa ruokapaastoa, joskin sovellettua, sillä oma ruokavalioni oli jo silloin käytännössä paastosellainen (allergioiden ja kasvissyönnin vuoksi). Tässä onkin taas yksi komentin paikka: ei ole järkeä paastota vain asioista, joista on helppo pitää taukoa (esim. "en syö muutenkaan juurikaan lihaa, tämähän on helppoa!") vaan mieluummin valita vaikka vain yksi paaston kohde, jonka pois jättäminen vaatii aidosti itsensä haastamista.
Tuo ensimmäinen paasto tuntui todella hyvältä, mutta meni myös hieman "överiksi" sillä en oikeasti syönyt hektiseen elämäntapaani nähden aivan tarpeeksi ravitsevasti. Sellainen ylivetäminen ei tietenkään ole paaston tarkoitus. Kokonaisuutena ensimmäinen paasto oli kuitenkin onnistunut ja loi hyvän tien pääsiäiseen ja kirkon jäseneksi tuloon.
Viime vuonna olinkin sitten raskaana, ja vaikka paastosin muusta kuin ruoasta, se tuntui vähän turhankin helpolta ja huomaamattomalta. Paaston tarkoitus ei kuitenkaan tietenkään ole saada itse jotain mahtavia kicksejä, vaan yksinkertaisesti ottaa vastaan mitä sillä hetkellä paaston on tarkoitus tuoda. Paastoa ei siis voi arvottaa jonain "kokemuksena" vaan enemmänkin sen perusteella, miten oma "kilvoittelu" onnistuu ja toisaalta vaikkei se onnistuisi ollenkaan, mitä Jumalalta sen seurauksena saa.
Entä nyt? Paasto alkoi tavallista myöhempään (yleensä laskiainen on monta viikkoa aiemmin), mutta tuli silti jotenkin yks kaks nurkan takaa. Sen enempää en aiokaan siitä sanoa. Yksi paaston parhaista puolista on mielestäni se, että se on minun ja Jumalan välinen asia. Paasto ei ole se "karkkilakko", jota raportoidaan blogiin ja jonka aikana keksittyjä herkkusovelluksia esitellään kavereille. Paasto on nimenomaan sisäinen asia, omaan henkilökohtaiseen hiljaisuuteen liittyvä asia, ja sen yksi haaste on siitä raportoimisen sijaan kääntyä sisäänpäin. Sen siis teen.
Pääsiäisen odotuksessa!
maanantai 3. maaliskuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Enkelin ilmestyminen
Sitä voisi kutsua maailmankaikkeuden positiiviseksi voimaksi joka ohjaa oikeaan suuntaan. Buddhalaiset puhuisivat varmaan bodisattvoista. Joku puhuu vain hyvästä sattumasta. Minä puhun nyt tällä kertaa samasta asiasta nimellä enkelit. Universaalin rakkauden ilmentymät maanpäällisessä maailmassa, jotka ohjaavat ja auttavat meitä.
Minun elämässäni enkeli on toiminut joka kerta jonkun tavallisen ihmisen, ja aina ystävällisen naisen, kautta. Kolme kertaa neljästä tuo nainen on ilmestynyt kuin tyhjästä ja myös kadonnut elämästäni saman tien jättäen sen uusille raiteille. Noilla kolmella kerralla enkeli on kertonut minulle (tavallisen tallaajan suulla) tismalleen, miten minun tulisi toimia, jotta asiat menevät hyvin. Se yksi kerta oli hieman erilainen, mutta kerron siitäkin.
Ensimmäinen enkeli, vuonna 2005. Minulla on suuri innostus laulun harrastamiseen, mutten oikein pääse eteenpäin opettajani kanssa. Yhtäkkiä ilmestyy sijainen, jonka kanssa on erilaista laulaa. Iloinen, tuikkivasilmäinen nainen. Hän jää mieleen niin positiivisesti, että soitan jälkeenpäin ja pyydän yksityistuntia. Käyn naisen luona laulamassa. Hän ymmärtää tismalleen millaisissa asioissa kaipaan ohjausta laulamisen suhteen, mutta on itse muuttamassa Poriin. Hän kuitenkin tuntee opettajan, joka voisi sopia minulle. Hän tekstaa minulle yhteystiedot kommentoiden: "Sinä tarvitset nyt hyvän opettajan." Sellainen se onkin, jonka hänen kauttaan löydän. Hän olisi edelleen opettajani jos ehtisin joskus laulutunnille, ja hän on opettanut minulle paljon muutakin kuin vain laulamisen tekniikkaa.
Toinen, vuonna 2006. Olen töissä opettajana ja epävarma suunnista. Jäädäkö töihin vai pyrkiäkö opiskelemaan, ja jos niin mitä? Filosofiaa? Suomea? Luokanopettajaksi? Yhtäkkiä kouluumme ilmestyy sijainen, joka opiskelee vielä Helsingin OKL:ssä. Iloinen, tuikkivasilmäinen nainen. Juttelemme kaikenlaista ja ajaudun kertomaan mietteistäni tulevaisuuden suhteen. Hän kannustaa minua pyrkimään OKL:ään. Niin myös teen, ja huolimatta lähes itsetuhoisen huonosta lukemisesta pääsen sisään. OKL on ollut helkkarin rasittava tie, mutta aivan selvästi sellainen, joka minun on täytynyt kulkea. Sitä paitsi sitä kautta on löytynyt kaikki muu, jopa linkki, joka vei minut Ghanaan.
Keväällä 2012 olin lukenut hieman liikaa Paulo Coelhoa ja pyysin Jumalalta/universumilta/miten haluatkin sitä kutsua, että saisin nähdä oman enkelini ja/tai puhua sen kanssa. Pyysin myös suojelua matkalle, jolle olin lähdössä. Tämä oli siis se hieman erilainen tapaus. Jossakin vaiheessa Ghanassa oloa tajusin, että kaveripiirissä oli eräs tyttö, joka ilmestyi paikalle aina, kun tarvitsin apua: seuralaista kiperään tilanteeseen, tukea jonkin hankalan asian kohtaamiseen. Sattumoisin tuo tyttö näytti aivan samalta kuin enkeli unessa, jonka olin nähnyt ennen matkalle lähtöä. Kerran sanoin hänelle, miten ihanaa oli että hän oli aina paikalla kun tarvitsin apua johonkin. Hän heitti vitsin: "olen oikeastaan enkelisi ja täällä vain sinua varten!". Totta kai uskon, että se oli aivan tavallisen saksalaisen tytön aivan tavallista läppää. Ja totta kai uskon, että samaan aikaan se oli se kyseinen enkeli, jonka olin halunnut tavata, joka suojeli minua koko matkani ajan, ja puhui minulle tuon taviksen kautta. Se oli hieman pidempi ja muutenkin hieman erilainen kohtaaminen kuin muut, ilman suoria toimintaohjeita; sitä en kuitenkaan koskaan unohda, mitä enkeli sanoi minulle tuolloin vielä viimeisenä, kun olin lähdössä Ghanasta Suomeen.
Neljäs kerta oli tänä aamuna. Lapseni isä on yhtäkkiä alkanut esittää toiveita yhteishuoltajuudesta, joka olisi meidän tilanteessamme surkea ratkaisu, koska hän ei aio jäädä Suomeen. Olen stressannut, itkenyt ja huolehtinut asiaa, tietenkin myös pyytänyt apua Jumalalta. Ja läheisiltäni: lakialaa hieman tunteva sukulaiseni oli nyt bongannut netistä perheasioita hoitavan lakimiehen, jonka sitten vinkkasi minulle. Otin yhteyttä lakimieheen, tai siis naiseen. Hän oli ystävällinen ja avulias, kuunteli tilanteeni ja puhui niin asiantuntevasti mutta ihmisläheisesti, että viikon minua painanut huoli ja murhe hellitti otteensa. Puhelun päätyttyä nainen soitti vielä erikseen uudestaan, ja - niinpä niin - neuvoi minulle selkeästi, miten minun tulee toimia. Kuinka ollakaan, tämä lakinainen on itse jäämässä eläkkeelle, joten mikäli asianajajaa tarvitsen, hän ei hoida juttuani vaan ohjasi minut ottamaan yhteyttä firmansa nuorempaan työntekijään, joka tarvittaessa hoitaa asiaani.
Oloni on kevyt ja huojentunut. Yksi puhelu, tuon tuntemattoman naisen rauhalliset sanat, ottivat huolen pois noin vain. Kadoksissa, tai ainakin hakusessa ollut luottamukseni johdatukseen on taas tässä. Tiedän, että nämä kaikki, tämänaamuinen mukaan lukien, ovat ihan tavallisia arkielämän tilanteita, joita sattuu jokaiselle. Se ei tee niistä minulle yhtään vähempää ihmeitä.
Ortodoksisen kirkon oppien mukaan, taaskin erästä pappia lainaten, "Jumala antaa jokaiselle kasteessa suojelusenkelin, ja se siitä." Minä koen hieman toisin, ja siitä olen vain iloinen. Minun ei tarvitse sanoa "se siitä, turha sitä on miettiä". Koen, että jumalallista energiaa, joka meitä johdattaa, on kaikkialla, ja tarvittaessa se ottaa näkyvän tavan toimia tavallisten ihmisten kautta. Enkä usko, että siihen tarvitaan kastetta.
Minun elämässäni enkeli on toiminut joka kerta jonkun tavallisen ihmisen, ja aina ystävällisen naisen, kautta. Kolme kertaa neljästä tuo nainen on ilmestynyt kuin tyhjästä ja myös kadonnut elämästäni saman tien jättäen sen uusille raiteille. Noilla kolmella kerralla enkeli on kertonut minulle (tavallisen tallaajan suulla) tismalleen, miten minun tulisi toimia, jotta asiat menevät hyvin. Se yksi kerta oli hieman erilainen, mutta kerron siitäkin.
Ensimmäinen enkeli, vuonna 2005. Minulla on suuri innostus laulun harrastamiseen, mutten oikein pääse eteenpäin opettajani kanssa. Yhtäkkiä ilmestyy sijainen, jonka kanssa on erilaista laulaa. Iloinen, tuikkivasilmäinen nainen. Hän jää mieleen niin positiivisesti, että soitan jälkeenpäin ja pyydän yksityistuntia. Käyn naisen luona laulamassa. Hän ymmärtää tismalleen millaisissa asioissa kaipaan ohjausta laulamisen suhteen, mutta on itse muuttamassa Poriin. Hän kuitenkin tuntee opettajan, joka voisi sopia minulle. Hän tekstaa minulle yhteystiedot kommentoiden: "Sinä tarvitset nyt hyvän opettajan." Sellainen se onkin, jonka hänen kauttaan löydän. Hän olisi edelleen opettajani jos ehtisin joskus laulutunnille, ja hän on opettanut minulle paljon muutakin kuin vain laulamisen tekniikkaa.
Toinen, vuonna 2006. Olen töissä opettajana ja epävarma suunnista. Jäädäkö töihin vai pyrkiäkö opiskelemaan, ja jos niin mitä? Filosofiaa? Suomea? Luokanopettajaksi? Yhtäkkiä kouluumme ilmestyy sijainen, joka opiskelee vielä Helsingin OKL:ssä. Iloinen, tuikkivasilmäinen nainen. Juttelemme kaikenlaista ja ajaudun kertomaan mietteistäni tulevaisuuden suhteen. Hän kannustaa minua pyrkimään OKL:ään. Niin myös teen, ja huolimatta lähes itsetuhoisen huonosta lukemisesta pääsen sisään. OKL on ollut helkkarin rasittava tie, mutta aivan selvästi sellainen, joka minun on täytynyt kulkea. Sitä paitsi sitä kautta on löytynyt kaikki muu, jopa linkki, joka vei minut Ghanaan.
Keväällä 2012 olin lukenut hieman liikaa Paulo Coelhoa ja pyysin Jumalalta/universumilta/miten haluatkin sitä kutsua, että saisin nähdä oman enkelini ja/tai puhua sen kanssa. Pyysin myös suojelua matkalle, jolle olin lähdössä. Tämä oli siis se hieman erilainen tapaus. Jossakin vaiheessa Ghanassa oloa tajusin, että kaveripiirissä oli eräs tyttö, joka ilmestyi paikalle aina, kun tarvitsin apua: seuralaista kiperään tilanteeseen, tukea jonkin hankalan asian kohtaamiseen. Sattumoisin tuo tyttö näytti aivan samalta kuin enkeli unessa, jonka olin nähnyt ennen matkalle lähtöä. Kerran sanoin hänelle, miten ihanaa oli että hän oli aina paikalla kun tarvitsin apua johonkin. Hän heitti vitsin: "olen oikeastaan enkelisi ja täällä vain sinua varten!". Totta kai uskon, että se oli aivan tavallisen saksalaisen tytön aivan tavallista läppää. Ja totta kai uskon, että samaan aikaan se oli se kyseinen enkeli, jonka olin halunnut tavata, joka suojeli minua koko matkani ajan, ja puhui minulle tuon taviksen kautta. Se oli hieman pidempi ja muutenkin hieman erilainen kohtaaminen kuin muut, ilman suoria toimintaohjeita; sitä en kuitenkaan koskaan unohda, mitä enkeli sanoi minulle tuolloin vielä viimeisenä, kun olin lähdössä Ghanasta Suomeen.
Neljäs kerta oli tänä aamuna. Lapseni isä on yhtäkkiä alkanut esittää toiveita yhteishuoltajuudesta, joka olisi meidän tilanteessamme surkea ratkaisu, koska hän ei aio jäädä Suomeen. Olen stressannut, itkenyt ja huolehtinut asiaa, tietenkin myös pyytänyt apua Jumalalta. Ja läheisiltäni: lakialaa hieman tunteva sukulaiseni oli nyt bongannut netistä perheasioita hoitavan lakimiehen, jonka sitten vinkkasi minulle. Otin yhteyttä lakimieheen, tai siis naiseen. Hän oli ystävällinen ja avulias, kuunteli tilanteeni ja puhui niin asiantuntevasti mutta ihmisläheisesti, että viikon minua painanut huoli ja murhe hellitti otteensa. Puhelun päätyttyä nainen soitti vielä erikseen uudestaan, ja - niinpä niin - neuvoi minulle selkeästi, miten minun tulee toimia. Kuinka ollakaan, tämä lakinainen on itse jäämässä eläkkeelle, joten mikäli asianajajaa tarvitsen, hän ei hoida juttuani vaan ohjasi minut ottamaan yhteyttä firmansa nuorempaan työntekijään, joka tarvittaessa hoitaa asiaani.
Oloni on kevyt ja huojentunut. Yksi puhelu, tuon tuntemattoman naisen rauhalliset sanat, ottivat huolen pois noin vain. Kadoksissa, tai ainakin hakusessa ollut luottamukseni johdatukseen on taas tässä. Tiedän, että nämä kaikki, tämänaamuinen mukaan lukien, ovat ihan tavallisia arkielämän tilanteita, joita sattuu jokaiselle. Se ei tee niistä minulle yhtään vähempää ihmeitä.
Ortodoksisen kirkon oppien mukaan, taaskin erästä pappia lainaten, "Jumala antaa jokaiselle kasteessa suojelusenkelin, ja se siitä." Minä koen hieman toisin, ja siitä olen vain iloinen. Minun ei tarvitse sanoa "se siitä, turha sitä on miettiä". Koen, että jumalallista energiaa, joka meitä johdattaa, on kaikkialla, ja tarvittaessa se ottaa näkyvän tavan toimia tavallisten ihmisten kautta. Enkä usko, että siihen tarvitaan kastetta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)